Kopula kävi pari viikkoa sitten kulttuurivastaava Iiriksen johdolla Tampereen ylioppilasteatterissa katsomassa Väkivaltakunta-nimisen näytelmän. Iiris on kirjoittanut teatterikäynnistä kiinnostavan tapahtumareportaasin, jossa hän kuvailee sekä itse näytelmää että teatterissa vallinnutta tunnelmaa. Nyt Suomi-ilmiön lukijatkin saavat hetken nauttia kulttuurista lukiessaan Iiriksen mietteitä!
Illansuussa, palmusunnuntaina 2022, kymmenen suomenopiskelijaa tapaa toisensa Tampereen Ylioppilasteatterin aulassa. Kopulan kulttuurivastaava on järjestänyt kopulalaisille mahdollisuuden lähteä yhdessä katsomaan Väkivaltakunta-nimistä produktiota, ja mukana ovat myös yksi saksalainen vaihto-opiskelija sekä translalainen sivuaineilija. Jykevät rautaportit on avattu, ja maan alle vievässä portaikossa on hämärää, mutta teatterin aulassa tunnelma on kotoisa ja nojatuolit pehmeät.
Ennen näytöksen alkua näytelmän tuottaja välittää ohjaajan antamat katseluohjeet, joissa kehotetaan kokemaan teos paitsi silmillä ja korvilla, myös kaikilla muilla aisteilla. Tämän lisäksi annetaan katsojalle huojentava vinkki, ettei kaikkea lavalla tapahtuvaa tarvitse ymmärtää. Tarkoitus on vain seurata ja nauttia taiteesta.
Teos kestää väliaikoineen puolitoista tuntia ja onkin melko kokeileva ja monitulkintainen, useasta pienestä sivujuonesta koostuva kokonaisuus. Teatterin porukan itsensä mukaan se kuvaa yhteiskuntaa, joka kyllästyy ”politiikan hitaisiin väyliin ja kaoottiseen väkivaltaan ympäri maailmaa”, ja jonkinlaista turhautumista ja suuria tunteita näyttämöllä nähdäänkin.
Katsomo ei ole täynnä, mutta ei se ole tyhjäkään. Me kaikki Kopulan mukana tulleet istumme nousevan katsomon perällä, mutta aivan eturivissä istuva kaksikko pääsee pienessä tilassa melkein osaksi näyttämön tapahtumia. Kaikki ovat saapuneet tänne eri lähtökohdista. Toisille tämä on yksi teatterikokemus monien joukossa, osa ei ole käynyt teattereissa juurikaan. Tulkinnalle on tilaa moneen suuntaan, ja näytöksen jälkeen juttelemmekin siitä, ettei tulkinta voi koskaan olla väärä.
Näytös loppuu puoli yhdeksältä, ja runsaiden aplodien jälkeen näyttelijät tulevat moikkailemaan yleisössä istuneita tuttujaan. Tila tuntuu henkilökohtaiselta ja aidolta, väliajalla tyhjennetyt mocktail-tölkit voi viedä baarin tuttavalliselle henkilökunnalle suoraan. Miten hienoja asioita me nuoret ihmiset pystymmekään tekemään.
Tämä ei takuulla jää viimeiseksi kerraksi, jona Kopula lähtee teatteriin.
Kirjoittaja: Iiris Mursunen
kopulanblogi.wordpress.com 